Kaislan ja Theon pennut syntyivät to-pe välisenä yönä, eka pentu puolen
kolmen maissa ja kasiin mennessä oli 9 syntynyt. Sen jälkeen Kaisla
vähän rauhoittui, mutta läähätteli ajoittain ja olimme tuntevinamme
vielä yhden pennun Kaislan mahassa. Ja kun mitään ei tapahtunut, otimme
suunnaksi eläinlääkärin. Röntgen kertoi saman, mitä epäilimme. Yksi
pentu oli vielä syntymättä. Eläinlääkäri totesi ultralla pennun
sykkeet hyviksi ja päätyi antamaan oksitosiini piikin. 10min piikin
jälkeen Kaisla synnytti pikkuisen poika-pennun, joten nyt
pentulaatikossa tuhisee tyytyväisenä 4poikaa ja 6tyttöä. Kaisla hoitaa
pieniä antaumuksella ja maitoakin riittää hyvin isolle porukalla.
Jos perheessänne on punavalkoisen hössöttäjän kokoinen aukko niin soittele!
|
Läheisyys lämmittää! |
|
Onnellinen ja hieman uupunut mamma-koira. |
|
Äitin korvan alla on hyvä ottaa torkut. |
|
Ja käpälää voi pitää tyynynä. |
Omat kuvat jokaisesta ja syntymäpainot, mukavan tasainen porukka. Saattaa näiden kanssa olla aikamoista vilinää ja vilskettä kunhan ottavat jalat alleen.
|
1.Poika 402g |
|
2. Poika 385g |
|
3.Tyttö 370g |
|
|
4.Tyttö 358g |
|
|
5.Tyttö 352g |
|
|
|
6.Tyttö 372g |
|
7.Tyttö 323g |
|
|
8.Tyttö 315g |
|
9.Poika 355g |
|
10.Poika 286g |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti