lauantai 6. helmikuuta 2021

Lumileikkejä

Etelä-Suomi sai tammikuun aikana lumipeitteen ja kovia pakkasia on myös nähty. Ihanuutta ovat puhtaat koirat! Koirat nauttii täysin siemauksin ja ulkoilu on aina vaan kivempaa. Isojen lumikasojen kaivaminen on ihan lempipuuhaa ainakin nuorisolle, Iitalle ja Hillalle.

Lumen ansiosta ollaan päästy umpihankilenkeille, jotka on sekä nelijalkaisten että kaksijalkaisten mielestä parhaita ikinä. Koirat juoksee niin innoissaan ja väsyy myös normaalia nopeammin. Ja lumessa tarpominen on kyllä meille ihmisille myös työlästä. Mutta eihän tästä voi kuin nauttia! 















perjantai 4. joulukuuta 2020

Lenkkeilyä ja kavereita

Suurin osa meidän lenkeistä tehdään tällä hetkellä vapaana, pimeässä metsässä ja melko isolla porukalla. Hyvät heijastimet, pantavalot ja otsalamput ovat kyllä ihan ehdottomat varusteet meidän syksyn ja talven lenkkeilyssä. 
Vapaapäivien parhautta, lenkit valoisaan aikaan.
Onneksi kesken lenkin voi käydä juomassa laavulla 😋

Lenkin jälkeen leikit jatkuu useimmiten vielä sisälläkin. Iines ja Elmo ovat kyllä ihan bestikset, kokoerosta huolimatta.
Tonnekin on saanut uuden kaverin, hirvikoira Taiga viettää eläkepäiviä Tonnen, Elmon ja Kapun kanssa. Aika näyttää laittaako tämä 10v. mummeli pojat ojennukseen 😅

Jälkitreeniä

Koronasta johtuen tänä syksynä ei ole tarvinnut edes haaveilla näyttelyreissuista tai reissamisesta muutenkaan. Sinänsä näyttelyitä en ole edes kaivannut, enemmänkin niitä ihmisiä sieltä, yhdessäoloa, tunnelmaa ja sitä itse reissaamista koirien kanssa. 
Mutta toisaalta nyt tilanne on tämä, turha sitä on surkutella. Sitä paitsi jää aikaa kaikkeen muuhun kivaan. 

Meillä tänä syksynä käytetty ylimääräinen valoisa aika (sitä ei kyllä työpäivän jälkeen jää enää olleenkaan) jälkien vetoon. Koirat tykkää, kaikki saa ulkoilua ja pakastimeen tulee vähän tilaa 😉 eikä tarvitse olla huolissaan koronasta tai turvaväleistä. 
Kivasti kaikki menevät jälkeä, osalle porukkaa tarvitsisi vähän malttia lisää 🙈 Iinekselle on tehty vielä aika helppoja ja lyhyitä jälkiä, tässä kohtaa pääasia on että pikkuneiti onnistuu ja tajuaa mistä jälkihommissa on kyse. Kovasti intoa, mutta myös keskittymiskykyä löytyy pikkuiselta 👍
Touho ja Riikka kävivät myös meidän kanssa treenamassa jälkeä ja pääsivätpä sisarukset leikkimäänkin treenin jälkeen. Kyllä oli kivaa Touholla ja Iineksellä! Kymppisakin pienimmästä pikkumiehestä on kasvanut jo iso nuorukainen 😍 


Iines palkittiin Kaakkois-Suomen Spanielikerhon kiertopalkinnoilla

Iines "Llewpart’s Infinity Girl" palkittiin 22.11.
Kaakkois-Suomen Spanielikerhon kiertopalkinnoilla:

🌟Paras pentu 2020

🌟Paras Walesin/englanninspringerspanieli narttu 2020

Ja Kaislakin "Llewpart’s Glamorous Girl" sai pokaalin 16.1.2020 myönnetyn C.I.E -tittelin johdosta.

Iines ja Kaisla

Alla vielä seisotuskuvat äidistä ja tyttärestä.
Kaisla 'Llewpart's Glamorous Girl'

             Iines 'Llewpart's Infinity Girl'

tiistai 24. marraskuuta 2020

Agilityn valmistavat taidot ja alkeiskurssi

 Olemme käyneet tässä syksyn mittaan Hillan ja Iitan kanssa Lohjan Kirsujen järjestämillä Agilityn valmistavat taidot kurssilla ja agilityn alkeiskurssilla. Tämä kaksikko osaa kyllä aina yllättää positiivisesti 😊 Vilkkaudestaan huolimatta osaavat keskittyä omalla vuorollaan ja kuuntelevat hienosti ohjausta. Este kuin este tehtiin innolla ja vauhdikkaasti.

Iitan kurssit jäi valitettavasti hieman kesken kun pissatulehdus pääsi yllättämään niin Fanny äippä lähti tilalle. Kyllä oli onnellinen mamma koira kun pääsi pitkästä aikaa radalle. 

Omaa vuoroa odotellessa ehdittiin treenaamaan myös kauko-ohjausta ja Hilla seuraakin käsimerkkejä jo varsin mallikkaasti. 

Paikallaolo alkaa olemaan todella hyvin hallussa. Testasin varsin ”kovalla” häiriöllä 🙈 Fanny teki Jasminin kanssa pussia vieressä ja Hilla istui paikallaan. Siis todella malttoi istua! Veikkaan ettei olisi sujunut yhtähyvin jos Iita sisko olisi ollut vieressä treenaamassa 😅

Vuoden vaihteen jälkeen jatketaan.












keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Dani kylässä


Marjo toi Danin trimmiin ja tällä kertaa se sujuikin taas varsin mallikkaasti. Välillä se on ollut hieman haastavaa 😅

Tytöt odottivat innokkaina kaveria mukaan leikkiin. Kyllä sitä vauhtia sitten riittikin ja pienoisen ulkoilun jälkeen kolmikko olikin sitten pesua vaille valmiita. En meinaan kehdannut palauttaa Dania päätä myöten mutaisena 🙈

Dani nautti silmin nähden pesusta, joka oli siis todella yllättävää 😉 hän sai sitten shampoo pesun lisäksi tupla hoitoaine käsittelyn 😅