keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Syksy 2019

Syksy oli todella vauhdikas ja kuulumisten kirjoittaminen jäi kokonaan.

Fannyn ja Theon pennuista Hilla että Iita ovat pitäneet koko meidän perheen kiireisenä, mutta hyvin on arki sujunut ja perheemme muut koirat ovat hyvin jaksaneet tämän vauhtikaksikon touhuja. Takapihamme on täynnä kuoppia ja lelut ovat saaneet todellista kyytiä. Syksyn aikana kävimme typyjen kanssa pentukurssilla ja pentujen leikkiksessä. Hauskaa oli sekä pennuilla, että ihmisillä. Sosiaalistamista pyrittiin tekemään paljon ja tytöt olivat mukana joka paikassa. Esimerkkinä voisi mainita, että kävimme lentokentän hulinassa, kun saattelimme Jasminea Ruotsin lennolle.

Honey sisko on myös varsin vauhdikas pakkaus ja aiheuttanut jo muutamia harmaita hiuksia, mutta kohta taitaa olla jo toivoa hieman rauhallisemmasta arjesta. Hugo veli on varsinainen veijari ja hyvinkin kuuliainen kaveri. Hienosti onnistuu jo noudot nuorelta kaverilta.














Fannyn ja Vilman kanssa jatkoimme kaverikoirakäyntejä. Molemmat saivat huivit syksyllä ja ovat nyt Kennelliiton virallisia kaverikoiria. Valtavan antoisia käyntejä olemme vuoden aikana kokeneet ja on kunnia saada olla toiminnassa mukana ja viedä koiramaista iloa vanhuksille ja lapsille.



Syksyllä teimme Miinan ja Panun kanssa reissun Liettuan Palangaan. Jasmin jäi tällä kertaa koiravahdiksi. Koirista mukana oli veteraani sisaruksemme Hilma ja Vilma sekä nuorisokaartista Kaisla ja Tonic. Hieno reissu huippu seurassa ja koiratkin pärjäsivät joka päivä kivasti. Saatiin kotiin tuomisiksi monta uutta titteliä.










Lokakuussa meidän D-pentueen Sella, Dani ja Hertta täyttivät jo 6-vuotta ja joulukuussa F-porukka, Fanny, Fekix, Fille ja Martta jo 4-vuotta. Ruotsin tuonti poikamme "Tonne" täytti myös jo 2-vuotta.







Joulukuussa perinteisessä Messukeskuksen voittaja-näyttelyissä juhlistettiin kuluvaa vuotta ja tehtiin valtava määrä ostoksia :) Hieno viikonloppu!





Joulun aikaa ehdimme Savitaipaleelle ja vietimme mukavan illansuun laavulla makkaraa paistaen ja koirien touhua seuraten. Vauhtia riitti, kun metsässä vilisti 11 walesia - 3 urosta ja 8 narttua, ikähaarukaltaan 12.5v - 5kk. Vanhat pojat Tipe ja Lucky otti jo vähän rauhallisemmin, kun taas Tonne riekkui tyttöjen kanssa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti