torstai 29. kesäkuuta 2017

28.6 B-pennut 6v

Onnea Hilma, Vilma ja Eeva-Lotta <3




Mummo koiran kuulumiset

Kylläpä mummo koiraa nyt koetellaan. Vein Tikrun ma 26.6 eläinlääkäriin koska ruoka maistui hieman huonommin ja mummelin olo oli selvästi hieman tukala. Tikrun lemus oli ikäänkuin hän olisi viimeisillään tiineenä, maha roikkui kummallisesti. Otettiin röntegn kuvat ja mahan alue ultrattiin. Löydön oli kovin epäselvä toisaalta jotain epämääräistä näkyi kohdun luona mutta ei selvää kohtuluhedus löytöä ja toisaalta näytti kuin mahan alueella olisi kasvain. Käytiin eri vaihtoehtoja läpi ja päädyttiin leikkaukseen mahdollisimma pian. Aika löytyi heti seuraavalle päivälle eli tiistaille 27.6. Täytyy sanoa, että tulipahan itkettyä monen viikon edestä. Pelkäsin leikkausta ihan järkyttävästi. Tikru oli kuitenkin täynnä elinvoimaa ja uupunut mutta kuitenin touhukas. Aamulla juoksi keittiön ja minun väliä haukkuen että etkö todella tajua, että aamuruoka on saamatta. Leikkauksen vuoksi en voinut antaa ruokaa ja mummon pasmat meni siitä aivan sekaisin. Tein vajaan päivän töissä ja kiiruhdin itku kurkussa kotiin.
Tikru leikkaus alkoi heti kolmen jälkeen ja kun neljään mennessä kukaan ei tullut kertomaan väliaika tietoja uskalsin jo toivoa, että löydös on sellainen jolle pystytään tekemään jotain. Ja niinhän se sitten oli. Tikrulle oli kehittynyt märkäkohtu. Kohtu oli jo niin turvonnut, että oli kääntynyt kummallisesti jonka vuoksi siis röntgen ja ultra löydöksetkin olivat kummallisia edllisenä päivänä.
Tikru menetti leikkauksen aikana paljon verta ja el kertoi, että ensimmäiset 48 tuntia ovat kriittisemmät. Kotiuduimme klinikalta noin kuuden maissa ja jo ennen kahdeksaa Tikru halusi ulos. Hitaasti hoippuen meni pihan vesisaaville juomaan. Halusi illan ja yön aikana usein ulos, hissutteli talon ympäri ja sisälle tullessa söi kanakierrettä ja verilettuja. Yöllä Tikrulla oli selvästi hieman vaikea olla mutta lepäili kuitenkin.
Eilen söi jo hyvällä ruokahalulla ja viime yönä nukkuin jo todella levollisesti monta tuntia.
Nyt näyttäisi, että tämä meidän teräsmummo selviää ja toivotaan ettei mitään komplikaatioita nyt enää tule.



Juhannus


Hulda

Jasmin ja Fanny lomailevat Lappeenrannassa jossa vanhempani asuvat. Hulda vauhdittaa heidän päiviä yhdessä pikku äijä Vilin kanssa. Jasmin on tainnut seurata niin monta kertaa minun trimmauksiani, että walesin trimmi onnistuu huomaamatta :) Ainakin Huldis näyttää tosi siistilta typykältä.


17.6 Kotka KV

Suuntasimme tällä kertaa auton nokan kohti Kotkan Ruusun kansainvälistä näyttelyä Fannyn ja Martan kanssa. Fanny oli nuorten luokan ensimmäinen SA:lla ja Martta kakkonen ERIllä mutta SA jäi saamatta. Fanny oli lopulta paras narttu kakkonen ja sai CACIBn ja Sertin.
Täältä Fanny ja Jasmin lähtivätkin Lappeenrantaan lomailemaan.









10.6 Hämeenlinna ja Alavus

Kaisla ja Fanny olivat 10.6 Hämeenlinnan ryhmänäyttelyssä ja molemmat saivat ERIt ilman SA. Tuomarina oli ruotsalainen Svante Frisk ja ERItkin olivat todella tiukassa.
Kaisla ja Fanny pääsivätkin sitten heti kehän jälkeen viereiseen järveen viilentämään kuuman päivän lämmittämää turkkia.
Felix oli Paulan kanssa Alavudella miljoonakoirassa. Felix sai myös ERIn ilman SA:ta.

Tallinnan reissu 2.-.4.6

Perjantaina 2.6 suuntasimme anivarhain kohti Tallinnaa. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli Eestin spanieliliiton järjestämä ryhmänäyttely Harjumaalla. Ilma oli ihan järkyttävän kylmä ja päivästä tuli todella pitkä.
Fanny voitti Vilma emänsä ja oli PN1. Fanny oli lopulta ROP sekä ROP-juniori ja sai toisen Viron juniori sertinsä. Vilma siis PN2. Felix sai EH:n. Loppukehissä Fanny esiintyi hienosti sekä juniori että kasiluokan kehässä mutta ei sijoittunut. Koko kolmikko esiintyi myös mallikelpoisesti kasvattajaluokassa.

Lauantaina vietimme vapaa päivää. Kävelimme upeassa Kadriorgin puistossa ja illansuussa suuntasimme vanhaan kaupunkiin. Kyllä koirat saivat taas turisteilta rapsutuksia ja huomiota. Fanny varsinkin paistatteli onnellisena huomion keskipisteenä. Ravintolassa koirat saivat ensimmäisenä isot kipollisen vettä ja käyttäytivät hyvin mallikelpoisesti. Vilmalle alueen lukuisat pulut toivat hieman päänvaivaa kun niitä piti saada vaania. Vilman vaanimisesitykset keräsivät kyllä yleisöä ja turistien kamerat surrasivat ahkerasti.

Sunnuntaina vuorossa olikin sitten Viron voittajanäyttely Kalev-stadionilla. Kuinka hienon päivän juniorit siitä tekivätkään. Felix oli upeasti PU2 ja saavutti EEJV-17 tittelin. Fanny PN2 EEJV-17 ja lisäksi sai kolmannen viron juniori sertin ja ansaitsi sillä viron juniorimuotovalio tittelin!