maanantai 8. elokuuta 2016

Pennut syntyivät 5.8

Llewpart's G-pentue on täällä. Hilman ja Ehtan neljä suloista pentua syntyivät perjantaina 5.8 aamuyöstä kuka mitenkin päin. Painoa tytöillä Minttu 390g ja Kaisla 420g. Toisella pojalla Pojulla painoa 480g ja pienen pieni Sisu painoi 190g. Synnytyksen käynnistymistä odottelimme tällä kertaa muutaman päivän ja Hilma piti meitä jännityksessä :) Viimein perjantaina aamuyöstä kahden jälkeen alkoi tapahtumaan. Ensin näimme vain takatassun roikkuvan ja huh heijaa jalat edellä siis oltiin tulossa. Hilmalla oli onneksi vahvat supistukset ja pienellä avulla Kaisla syntyi. Hilma hoiteli antaumuksesta pienokaistaan ja touhusi omiaan kunnes yhtäkkiä kuulimme pennun "huutoa" mitä ihmettä pää vasta näkyi mutta Hilma hoiti jo kovaa kyytiä uutta tulokasta. Malttamaton mamma koira.  Siinä syntyi pienen pieni Sisu poika.  Ensimmäinen meidän pentu joka syntyi niin pienenä. Terhakka kaveri kuitenkin kun osasi heti imeäkin. Jasmin piti Sisua lämpimänä ja huolehti Kaislasta kun me käytiin Miinan kanssa Hilmaa kävelyttämässä koska seuraavaa pentua ei alkanut kuulumaan. No Poju syntyi sitten lopulta ja aikamoinen melkein puolen kilon söpöläinen kaveri onkin. Minttu syntyi sitten viimeisenä. Hetken ajattelimme, että pentuja olisi vielä tulossa mutta Hilmasta huomasimme hyvin pian ettei lisää ollut tulossa.
Hilma ja pennut voivat hyvin ja pentujen painot ovat nousseet Sisulla vähän hitaammin kun taas muilla aika reippaasti. Kenenkään paino ei ole kuitenkaan tippunut missään vaiheessa joten hyvältä näyttää.
Sisu saa emältään erityiskohtelua. Hilma kantaa Sisun vaikka suussaan kainaloonsa jos ja kun kaveri on livistänyt laatikon toiseen reunaan. Hilma on ihan mielettömän upea ja huolehtivainen emo. Kuinka viisas eläin voi olla kun tajuaa auttaa pienintään tisulle ja pitää toista lämpimänä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti