lauantai 9. toukokuuta 2015

Paljon on touhua riittänyt

Edellisen päivityksen jälkeen on Llewpart's lapsoset ehtineet taas touhuamaan vaikka mitä. Kiitos teille ihanille ja aktiivisille kasvattien omistajille.

Palataan taaksepäin maaliskuun loppuun. Vilman ja Aten kanssa käytiin Turun KV-näyttelyssä EH-tuloksin. Atte esiintyi hienosti mutta oli hieman liian kevyt tuomarin silmään. Vilma taasen liikkui hieman oudosti, liekö lihakset jumissa agility treeneistä.

Pääsiäisen vietimme Lappeenrannassa ja pyörähdimme perinteisessä pääsiäisnäyttelyssä. Mukana olivat Vilma, Sella ja Molla. Vilma ERI ilman Sa:ta, oli tuomarin mielestä hieman pyöreä, ihanko tosi, eihän meillä asuvat koskaan... :) Nyt kyllä puolustuksena neidin valeraskaus. Molla EH ja Sella ERI joka oli päivän piristys. Sella on pänkki pää jonka esittäminen on ollut hyvinkin haasteellista mutta wau nyt oli Jasminin kanssa hienoa menoa. Arton ja Mian sulkeiset alkavat tuottamaan tuloksia!

Hilma oli meillä hoidossa ja kuinka ihana ja vaivaton Hilma onkaan. Hilma on ollut tänä talvena hyvinkin aktiivinen verrattuna viime talven horrokseen. Miina aloitti Hilman kanssa doboilun ja Hilmasta on tullut taitava doboilija lyhyessä ajassa. Makupalat on suuri houkutin :)

Jasmin on käynyt agility treeneissä Huldan ja Vilman kanssa. Hauska nähdä kuinka hurjasti koirat nauttii näistä treeneistä Jasminin kanssa. Heidi ja Eldis käyvät myös säännöllisesti treenaamassa. Eldis on nuoresta iästään ja vauhdikkuudestaan huolimatta malttanut keskittyä ja kehittynyt hurjasti. Vauhtia ei ainakaan tästä kaverista puutu. Heidän treenit jatkuu agilityn parissa kesän ajan. Jasmin vaihtaa ohjatut treenit kesäksi rallytokoon ja agilityä treenaa itsenäisesti.

Huhtikuun 23.päivä Hilman ja Niken lapsoset täyttivät jo yhden vuoden. Onnea vielä kerran rakkaat pallerot <3

Tahvo kasvattaa kuntoa pyörälenkkeilyn merkeissä ja ihanuus on käynyt Sarin kanssa iltarasteilla. Pääsivät oikein paikallislehteen kuvan kera. Taitava Tahvoliini.

Wilda ja Alma käyvät myös säännöllisesti näyttely- ja tottelevaisuustreeneissä. Wilda on saanut paljon kehuja hienoista tokoliikkeistään.

Dani opettelee kävelemään kauniisti hihnassa ja siinä onkin Marjolla askaretta vielä jonkun aikaa. Hertta pamputtelee city koirana ja jahtaa Eiran citykaneja. Kuopiossa Hepe oli päässyt tutustumaan fasaaniin ja mikä parasta ottanut linnun suuhun.

Vappuviikonloppuna kokoonnuimme Savitaipaleelle. Lauantaina olimme näyttelyssä jonka jälkeen vietimme yhteistä aikaa taipparitreenien lomassa.
Näyttelyssä tuomaroi Hans Lehtinen. "Hilma" L. Beguiling Girl oli ROP. Juniori lapsoset Ressu ERI1, Atte EH2, Wilda EH1, Alma EH2 ja Huldan prinsessa Sella nuorten luokassa EH1. Kaikki saivat hienot arvostelut ja olen tyytyväinen tämän nuoren katraan esityksiin.
Taippatreeneissä vesi osuus oli haastavin tällä kertaa. Vesi oli ilmeisen kylmää kun tyytyivät kahlaamaan. Haku- ja jälkiosuuksista olen super ylpeä tästä porukasta. Kaikki menivät jälki osuuden hienosti kuka tarkemmin kuka hieman ilmavainulla. Kaato kiinnosti kaikkia. Haku osuudessa päivän parhaista suorituksista vastasivat Wilda ja Eldis. Kaksikon työskentelyä voi kutsua jo hauksi eikä pelkästään irtoamiseksi. Laukauksesta vai innostuivat. Kaikki muutkin irtosivat riittävästi ja tekivät jo hienoista hakua. Laukaus innosti kaikkia. Nyt vaan tulevana suvena kaikki taippareihin.

Tänään kävimme Pöytyän ryhmänäyttelyssä ja mukana oli vauhti kaksikko Sella ja Dani. Molemmat ERI2 tuloksilla. Mamman mussukat.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti