sunnuntai 23. elokuuta 2020

Fanny, Hilla ja Iita vesityökokeessa

Kesäloman alussa se ajatus alkoi kehkeytymään. Voisimmekohan todella osallistua tyttöjen kanssa spanielien vesityökokeeseen. Tämä spanielien metsästyskokeen vesityön hyväksytty suoritus (SPME vesit) on pääsyvaatimuksena spanielien metsästyskokeeseen (SPME ja SPME-V) osallistumiseen. Yksikään Llewpart's koira ei ole siihen osallistunut eikä kyllä kovinkaan moni Suomen waleseistakaan.

Tyttöjen huomattava innokkuus riistaan ja vesinoutoon oli silmiin pistävää. Hillan ja Iitan innokkuus ei tullut mitenkään yllätyksenä, mutta Fannyn vahvaa tahtoa noutaa lintua vedestä en osannut odottaa. Fanny on aina ollut aivan huippu harrastuskoira niin näyttelyissä, tokossa, agilityssä, kaverikoirana ja oikeastaan kaikessa mitä hänen kanssa on touhuttu. Tietyllä tavalla jäi jopa harmittamaan ettemme olleet antaneet hänelle aiemmin mahdollisuutta toteuttaa itseään myös riistan parissa. 

Minnan ja Jounin kommentit tyttöjen potentiaalista valoi uskoa ja sitten se olikin jo menoa. Tässä vaiheessa ajattelin kuitenkin vain Hillan ja Iitan viemistä vesityökokeeseen. Minnan ja Jounin neuvoilla aloimme treenaamaan vesinoutoa määrätietoisesti. Jasmin oli tehnyt Iitan kanssa jo vahvaa perustyötä noutoharjoituksissa, joten Iita toi linnun käteen asti melko luontevasti. Hillan vahva omistushalu toi alkuun hieman haastetta ja olin selkeästi tehnyt liian vähän noutotreeniä hänen kanssaan. Hilla on todella sisukas eikä taatusti jätä riistaa hakematta, etsii sitkeästi kunnes löytää. Fannyn oli alkuun vaan ajatuksella kunhan treenaa mukana. Fannyn haasteena oli alkuun, että tuo linnun kunnolla ohjaajalle. Tämän kolmikon kanssa oli ilo harjoitella, kun näki kuinka innokkaasti he työskentelivät. Jossakin vaiheessa päätimme, että Fanny lähtee myös kokeeseen mukaan.

Jännä päivä koitti sitten
21.8.2020 Pessalompolo Ylitornio
Kaikki kolme suorittivat vesityökokeen hyväksytysti. Siis aivan mahtavaa!!! En voisi olla ylpeämpi ja onnellisempi tästä kolmikosta. Myös Hillan ja Iitan isä Theo on suorittanut vesityökokeen hyväksytysti suunnilleen saman ikäisenä kun tytöt ovat nyt.
Hyväksytty suoritus:
”Fanny” Llewpart’s Fairy-Tale Girl 4.5v
”Hilla” Llewpart’s Hide-And-Seek Girl 1v
”Iita” Llewpart’s Happy-Go-Lucky Girl 1v

Hilla, Iita ja Fanny
Fanny ja Heidi
Fanny "Llewpart’s Fairy-Tale Girl"
Hilla ja Heidi
Hilla "Llewpart’s Hide-And-Seek Girl"
Iita ja Jasmin
Iita "Llewpart’s Happy-Go-Lucky Girl"
Jupon Erä, Pessalompolo
Koirat ja ohjaajat.
Heidi, Hilla, Fanny, Iita ja Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti