perjantai 31. heinäkuuta 2020

Kaupunkikävely ja leikkihetki Lappeenrannassa

Viiden viikon mökkilomailun jälkeen vietettiin 22.7 kaupunkipäivä Miinan ja Iineksen kanssa. Lappeenrannan keskustassa käveltiin ja linnoituskin käytiin tarkastamassa sekä syömässä. Mukava päivä kaikin puolin.

Ennen keskustaan menoa pistettiin pienet painit pystyyn. Iines, Hilla, Iita, Fanny ja Vilma nauttivat yhdessä juoksemisesta.

Nuoriso vauhdissa

Iineksellä ei vauhti loppunut.

Hilla hoitaa Iinestä.

Siskokset Iita ja Hilla.

Kaikki kiusaa Vilma-mummia.


Linnoituksessa täytyi tietenkin ottaa kimppakuvia Iineksestä, Iitasta ja Hillasta.

Iines, Iita ja Hilla

Iines

Iines

Iita

Iita

Hilla

Hilla


Ja aamupäivästä käytiin moikkaamassa ja samalla trimmaamassa Tonic. Hieno nuori poika, joka ei arvostanut trimmiä...


Vanhukset 12 vuotta!

14.7.2008 syntyi ensimmäinen Llewpart's pentue.
Hulda ja Lucky täyttivät 14.7 12-vuotta!
Tämä kaksikko on opettanut meille paljon.
Lucky on ollut iloinen veijari etutassun synnynäisestä kehityshäiriöstä huolimatta. Päivääkään emme ole katuneet, että hän jäi kotiin kasvamaan. Hän on tuonut paljon iloa ja näyttänyt sisukkuutensa vajavaisuudestaan huolimatta. Metsälenkeillä on vauhtia riittänyt, kuoppia on kaivettu, uiminen on ollut huippua, karviaisten syöminen kilpaa mamman kanssa on ollut loppukesän harrastus ja mikä parasta täydellinen hurmurina olo on käynyt luonnostaan.
Hulda on ollut kaunis harrastuskoira. Näyttelyt, rally-toko ja agility ovat saaneet hänet syttymään parhaimpaansa. Hän on myös opettanut kuinka helposti koulutettuva, mutta samalla niin pirun haastava, koira voi olla. Hulda on Llewpart's C- ja D-pentueen emä.
Nyt varsinkin Luckysta huomaa, että askel painaa jo. Hulda pamputtaa vielä nuorison kanssa lenkit tyytyväisenä. Peräpää jo välillä lähtee alta, mutta vauhtia riittää vielä.
Mökillä ovat nauttineet kesästä, uineet ja hömpöttäneet muiden mukana!

Hulda ja Lucky

C.I.B. C.I.E. FI MVA EE MVA EE VMVA RU MVA EEJV-09 RKFV RKFV-10 BALTV-12 BALTVV-18 LLEWPART'S ATTRACTIVE GIRL

LLEWPART'S ADAPTABLE BOY

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Treeniviikonloppu mökillä

Toissa viikonloppuna saatiin mökille vierailijoita. Miina ja Panu tulivat pikku Iineksen "Iikkis" kanssa sekä Llewpart's H- ja I-pentueiden isukki Theo tuli omistajineen Minnan ja Jounin kanssa viikonloppu vierailulle. Oli todella mukava viikonloppu, hyvää ruokaa ja parasta seuraa. Saunottiin ja uitiin ja ihailtiin Pielisen upeaa auringonlaskua. Enemmän tällaisia viikonloppuja, kiitos!

Minna ja Jouni auttoivat sekä Hillan ja Iitan että pikku Iikkiksen treeneissä. Ohjelmassa oli hakutreeniä, laahausjälkeä sekä vesinoutoa. Paljon saimme taas kultaakin kalliimpia vinkkejä! Ja ihan parasta on huomata, kuinka koirat toimivat, kunhan vain itse luottaa. Itse myös opin sen, että oma itsevarmuus on kaiken a ja o. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja katsoa mitä kaikkea syksykin tuo tullessaan.

 Hilla noutaa vedestä tavia.

 Iita noutaa vedestä tavia.

Iitan kanssa laahausjäljen kaadolla.

 Hilla ja laahausjäljen kaato.

 Iines ja laahausjäljen kaato.

Iines tuo vedestä riistapukkia.

Ja tottakai viikonloppuun kuului myös pakolliset seisotuskuvat sekä juoksutusvideot.

 Hilla "Llewpart's Hide-And-Seek Girl"

 Hilla "Llewpart's Hide-And-Seek Girl"

 Iita "Llewpart's Happy-Go-Lucky Girl"

 Iita "Llewpart's Happy-Go-Lucky Girl"

 Iines "Llewpart's Infinity Girl"

  Iines "Llewpart's Infinity Girl"

 Isukki Theo "Lundtorps Theo"
Isukki Theo "Lundtorps Theo"

Lopuksi vähän muita kuvia viikonlopulta.


 Theo, Iines, Hilla ja Iita

 Hilla nautiskelee.

 Iineksellä oli kova työ, kun yritti ottaa aaltoja rannassa kiinni.

 Sitten tuli pikkukoiralle jo väsy.

Isukki Theo vahti jälkikasvuaan.

 Ja Pielisen auringonlasku...

Molemmat kuvat samalta illalta, vain eri suunnista otettu.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

1-vuotiaat

H-porukka täyttää tänään 5.7 jo 1-vuotta! Kauhunelikko Hugo, Honey, Hilla ja Iita. Aika kuluu kyllä uskomattoman nopeasti.

Näiden nuorien kanssa on ehditty jo vuodessa kokea paljon ja erityisesti oppia paljon uutta. Vuosi on ollut todella antoisa ja nelikon kehitystä ja kasvua on ollut ihana seurata. Mitä seuraava vuosi tuokaan tullessaan...

Paljon onnea murusille!


 Hugo

Honey

Iita ja Hilla

Kiitos Nooralle sekä Miialle ja Artolle Hugon ja Honeyn kuvista!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

B-pentueen tytöt 9v

B-pentueen tyttöjoukko, Vilma, Hilma ja Eeva-Lotta, täyttävät jo 9-vuotta. Kyllä aika rientää!

Kolmikko on ollut terveitä koko ikänsä. Eeva-Lotta nauttii elämästään maalla perheensä kanssa. Vilman ja Hilman lapset ja lapsenlapset jatkavat tyttöjen perintöä.


C.I.B. C.I.E. FI CH EE CH LV CH LT CH BALT CH LT VCH BALTJW-12 EEW-14
LLEWPART'S BEWITCHING GIRL ”Vilma”

C.I.B. C.I.E. FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA LT VMVA BALTV-15
LLEWPART'S BEGUILING GIRL ”Hilma”

 Vilma

Hilma

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Kesämiehiä ja -naisia

Ollaan käyty tässä kesäkuun alussa trimmaamassa tyyppejä kesäkuntoon. Ja samalla on ollut leikkitreffit Iitan ja Hillan kanssa.

 Atte ennen trimmiä.
Atte kesämies.
Atte ”Llewpart’s Engrossing Boy”
 Dani ennen trimmiä.
 Dani kesämies.
Dani ja Hulda-mamma.
 Sella täyttää kohta jo 7-vuotta.
 Sella ”Llewpart’s Daisy Girl”
Honey näyttää päivä päivältä enemmän äidiltään.
Honey ”Llewpart’s Heart and Soul Girl”

Mökkeilyä keväällä

Ollaan päästy kuluneen kevään aikana poikkeuksellisen paljon nauttimaan mökkeilystä Pohjois-Karjalassa. Oltiin helmikuussa jonkin aikaa ja päästiin nauttimaan jäällä kävelystä. Ja lisäksi ollaan oltu jopa kaksi pätkää toukokuussa ja tehty keväthommia. Todettiin, ettei olla koskaan aiemmin oltu toukokuussa mökillä 🤷🏻‍♀️

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt. Talvella lumi pöllysi lauman touhutessa ja kesällä järvessä asutaan.

Helmikuulta kuvia.
 Hilla ja Iita vauhissa jäällä. Takana Kolin rinteet.
 Hilla lumimeito.
 Painia.
 Mökkitiellä juostiin kovaa.
 Iita ja Hilla.
 Vanha herra Luckysta löytyi myös vauhtia.
 Iita ja tuumaustauko.
 Vanha rouva Huldan tassuista löytyi myös vauhtia.
Fannyn taidonnäyte. 
 Iita ja Hilla.
Vilma ja taustalla Iita.

Toukokuulta kuvia.

 Vanhukset Hulda ja Lucky kohta 12v.
 Osattiin myös ottaa rennosti, kunhan oli ensin humpattu päivä ulkona.
 ”Akkalauman” kanssa läheisellä vanhalla myllyllä ja koskella kävelemässä.
 Iitalla ja Hillalla löytyi vauhtia enemmän kuin tarpeeksi.
 Iita vauhdissa.
 Ja Fanny. 
 Iita ja Hilla kuulostelevat myrskyn nousua.
 Hilla ja korvat.
 Hilla.
 Mummi-koira Vilma.
 Iita ja Hilla uudelleen vauhdissa.
 Iita ravistelee.
 Iitan ja Hillan juostessa vesi roiskuu.
 Mummi-koira Vilma nautiskelee.
Hilla 😍