perjantai 26. huhtikuuta 2019

Kuulumisia hieman viiveellä :) helmikuu 2019

Helmikuun alussa Heidi ja veljeni Anssi tulivat viikonlopuksi meille, kun me suuntasimme Tallinnaan. Veljeni oli hieman ihmeissään, että lähdettekö tosiaan Viroon ilman koiria ja ette käy yhdessäkään näyttelyssä 😂 no ei nyt sentään. Toki viikonloppuun kuului myös näyttely tai kaksi.
"Tonic" nimittäin metsästi kolmatta juniori sertiä, joka tarvittiin Viron juniorimuotovalion arvoon.

La olimme ryhmänäyttelyssä, jossa rotutuomarina oli Maja Bubalo. Tonic oli hienosti PU2
ROP-jun jun-SERT -> uusi EE JMVA. Päivän päätteeksi Tonic oli upeasti isossa juniori kisassa BIS2, tuomarina Alexander Shishkin.


tuomarina Alexander Shishkin BIS2


Su KV-nättelyssä Tonic oli ROP, mutta valitettavasti meillä ei ollut aikaa jäädä loppukehiin.

Tonic viikonlopun "saaliin" kanssa

Helmikuussa ehdittiin käymään muutaman kerran Dog'n Fitin koirien kuntopiirissä Fannyn ja Vilman kanssa. 12 pistettä ja 2 min per piste. Syvien lihasten treeniä eläinfysioterapian opein.
Kyllä oli kivaa sekä koirilla että ohjaajilla.

Paljon varmaan ehdittiin muitakin koiramaisia juttuja touhuamaan, en vain muista kaikkea enää :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti