tiistai 22. joulukuuta 2015

Vilman ja Pompen pennut syntyivät 20.12

Vilman synnytys olikin sitten ilon ja surun kyyneleitä. Synnytys käynnistyi pitkän odotuksen jälkeen lauantai iltana. Ensimmäisen pennun syntyminen kesti ja kesti. Lopulta narttu pentu syntyi jalat edellä mutta emme saaneet sitä elvytettyä. Aika pian siihen perään syntyi seuraava narttu pentu jolla painoa 370g. Sitten taas odoteltiin ja odoteltiin kunnes lähes parin tunnin odotuksen jälkeen soitin Tammiston Univettiin. Kehottivat lähteä tulemaan jos ei pian jotain tapahtuisi. No puoli yhden jälkeen lähdimme pennun ja Vilman kanssa kohti Tammistoa. Matkalla satasen vauhdissa syntyi narttu pentu, 405g Jasminin syliin. Klinikalla oksitosiinin vauhdittama syntyi seuraava uros pentu jolla painoa 450g ja taas jalat edellä. Sitten taas odoteltiin kun ei uskallettu kotiinkaan lähteä. Seuraava uros pentu syntyi taas odottelun jälkeen, painoa jässikällä oli 412g ja jalat edellä kuinkas muuten. Viimeistä pentua sitten taas odoteltiin ja valitettavasti tämäkin narttu pentu menettiin koska työntövaihe kesti liian pitkään.

Vilma on ollut hieno emä joka hoitaa lapsiaan hyvin ja maitoa on tullut hyvin alusta lähtien.
Nyt pupsit kahden päivän ikäisiä ja painoa on kertynyt mukavasti jo kaikille. Tytöt painavat 434g ja 504g. Pojat 556g ja 534g.

Nyt nautitaan näistä hetkistä näiden meille suotujen pentujen kanssa <3





sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hulda vuoden 2015 näyttely walesinspringerspanieli.

She did it! Show welsh of the year 2015 Hymiö heart Hulda Hymiö heart
7,5 years ago when my fist litter was born who would have believed that one of those two will be some day the best show welsh of year 2015.
Hulda teki sen! Tiukan kisan jälkeen Huldasta tuli vuoden 2015 näyttely walesinspringerspanieli nro 1.
Huikee fiilis!!! Pakko oli fiilistellä ja katsoa kuvia Huldasta ja Jasminista reilun 7 vuoden takaa ja tietysti pari kuvaa tältä päivältä.
Kiitos Iitu tämän päivän kuvasta!






tiistai 1. joulukuuta 2015

Pentujen odotusta ja näyttelyitä

Kyllä elämä järjesti taas yllätyksen ja järkytyksen kun Vilmalle tuli osittainen keskenmeno pian ensimmäisen ultran jälkeen. Lohtua saimme tiedosta, että eläviä pentuja oli ja on. Vilma on voinut hyvin, syönyt hyvin ja kasvatellut massuaan tasaisesti tuon kaamean päivän jälkeen. Toivotaan, että loppuodotus sujuu yhtä hyvin. Tässä muutama kuva Vilmasta kun vuorokausia oli 42 kasassa.




Näyttelyissä olemme käyneet ahkerasti :) Vähän jo turnausväsymys meinaa iskeä mutta vielä tulevana viikonloppuna Messarin odotettu HKI winner ja voittajanäyttelyt ennen taukoa.

24.10 Seinäjoen KV-näyttelyssä Hulda oli PN3 ja Ressu PU3 saaden kolmannen sertinsä.
21.-22.11 Jyväskylän KV-näyttelyssä Hulda oli molempina päivinä PN2, vara-CACIB. Ressu la eri1 ja su PU4 vara-sert.
28.11 Kangasalan ryhmiksessä Hulda ROP RYP2, Hilma val ERI4 SA. Dani EH ja Molla H. Danilla ei vieläkään riitä malttia ihan riittävästi ja Molla taasen käyttäytyi kun sätkyn saanut. Mutta näillä nuorilla koirilla on vielä opittavaa ja annettavaa tulevissa koitoksissa :)

Hulda ROP Tuulos spanielien erkkari


Hulda ROP RYP2 Kangasalan ryhmis


Mukavaa joulun odotusta kaikille!